Voi mikä kukka!

Tänä keväänä ihmiset ovat kuulemma satsanneet paljon rahaa pihojen ja puutarhan hoitoon. Kun aikaa on ollut olla kotona, on monen viherpeukalo alkanut syyhytä. Vaan ei minun. Hyvä jos jaksan nurmikon leikata! Hienosti hoidetut puutarhat ovat kyllä kauniita, mutta meidän pihamme ei siihen joukkoon kuulu. Kauniisti voisi sanoa, että villiintymään pyrkivässä tarhassamme noudatellaan suvaitsevaa periaatetta: antaa kaikkien kukkien kukkia! Mutta ei sekään ole totta. Eihän siellä kuki kuin yksi kukka. Voikukka.

Mutta kyllä sen kukan elämänvoimaa täytyy ihailla! Pysäyttämättömästi se työntää esiin auringon kanssa kilpaa loistavat kukkansa, eikä ankeinkaan maaperä sitä pysäytä. Tähän asti ainoa osa pihaamme, josta ne eivät ole kasvaneet, on ollut asfaltilla päällystetty autotallin edusta. Vaan ei enää. Tänä keväänä ensimmäinen keltainen kukka työntyi esiin jopa pienestä asfaltin halkeamasta.

Kunpa itsellä olisi jotain tuosta elämisen vimmasta, tuosta eteenpäin menon voimasta ja sitkeydestä! Kukapa ei sellaista toivoisi: voimaa elää ja kukoistaa, jopa silloin kun ajat ovat ankeita ja vastukset kovia kuin asfaltti.

Mutta kyllä meillä toivoa on! Sillä onhan meillä ihmisilläkin pääsy sen saman elämän lähteen luo, mistä voikukkakin voimansa saa. Jumala on kaiken elämän lähde! Hänen läsnäolonsa ja siunauksensa vahvistaa myös meitä tänäkin keväänä!

Ehkä kuitenkin kaivan sen ruohonleikkurin esiin….

Tero Hietanen
kirjoittaja on kappalainen Kotka-Kymin seurakunnassa

Kivetyksen raosta kasvaa voikukka.