Autotalliralli

Vanha klisee on, että miehet hakeutuvat yksin autotallin syövereihin ja väsäilevät siellä hilavitkuttimiensa kanssa. Olen itsekin tänä talvena kuluttanut aikaa tallissa. Tosin otin lapset mukaan!

Nyt kun sisäleikkipaikat ovat olleet kiinni ja kahden alle kouluikäisen kanssa ei ole aina jaksanut lähteä ulos vesisateeseen tai liukastelemaan lumen ja jään peittämään leikkipuistoon, jotakin liikunnallista sisätoimintaa on pitänyt keksiä. Kehitin ratkaisuksi autotallirallin.

Meillä talli soveltuu yllättävän hyvin ensipyörällä harjoitteluun ja skuutilla potkutteluun. Välikausivaatteet päälle, kypärä päähän, musiikki soimaan ja menoksi. Talli on nyt täyttynyt riemun kiljahduksista, apupyörien pärinästä ja skuuttitempuista. Lasten huristellessa olen itse siivoillut ja järjestellyt. Autotalliralli on osoittanut minulle, että pieni hulluttelu voi tuoda arkeen paljon iloa.  Päiväkotiin lähtiessä kurajälkiä esiteltiin ylpeästi äidillekin; kesällä on lattian putsaus edessä, mutta se oli sen arvoista!

Ville Holopainen
Kirjoittaja työskentelee Haminan seurakunnassa kasvatuksen pappina.

Lapsia kiipeilytelineessä. Kuvituskuva.
Kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki