Kerää vähemmän, katsele enemmän

Eräänä toukokuisena aamuna katselin kimaltavaa merta Utön majakkasaaren eteläisimmässä kärjessä. Olin taittanut matkaa rantakallioille hitaasti hengitellen. Oloni oli tyyni ja pitkä viikonloppu hiljaisuuden retriitissä vasta alkamassa. Merellisiin maisemiin unohtuessani en arvannut, että orastavaan rauhaani tulisi heti häiriö.

Kulkuni jatkui rantoja mukaillen poukamaan, jonne kätkeytyi lähes loputon luku kiusauksen sytykkeitä - meren pyöreäksi hiomia kiviä.

Retriittiä edeltävinä päivinä olin siistinyt kotini puutarhaa talven jäljiltä. Pohdin, mistä joutaisi lisää koristekiviä kukkapenkkieni reunuksiin. Nyt edessäni aukenivat Utön aarteet.

Huomasin pian suunnittelevani kivisaaliin rahtaamista mantereelle. Puolen päivää olin pakahtua kiusaavien kivien sisäiseen painoon, kunnes väsyin tunteeseen. Sain sieluni syöksykierteestä kiinni ja havahduin. Olin tullut retriittiin elpymään, päästämään arjestani irti. Miten pyöreiden kivien kuumeinen pohtiminen auttoi minua siinä?

Päädyin lopulta pitkän laivalaiturin nokkaan. Viivähdin pylvään päälle ja tunsin kevätauringon lupaavan meille varhaista kesää. Tarkastelin rannalta poimimaani ja taakakseni päätynyttä pyöreää kiveä. Siihen kiteytyi haluni ja paloni. Kun otteeni lipesi ja kivi molskahti mereen, tunsin tuulahduksen vapautta ja rauhaa.

Jostain sisikuntani pohjalta kuulin kuiskauksen: ”Kerää vähemmän, katsele enemmän - kerää vähemmän, katsele enemmän”. Se oli puolustajani ääni, joka saattoi minut kiveä keveämpänä ihailemaan taas käsillä olevaa kevättä.

Antti Kulmala
Kirjoittaja on tamperelainen diakoni.

Keltatakkisen ihmisen käsissä pieni, pyöreä kivi. Kuvituskuva.
Kuva: Sanna Krook / Kirkon kuvapankki