Ihmeellinen voima

Ensin oli kuukausien marraskuu ja talvea ei tullutkaan. Sitten tuli kevät, joka ensin oli aikaisessa ja sitten se ei tuntunut edistyvän lainkaan. Ja sitten kuitenkin yllättäen, melkein varkain, onkin kesä. Omenapuiden kukat, tienpientareella puskevat lupiinit ja vanhassa hiekkalaatikossa versova minttu kertovat ihmeellisestä voimasta. Mullassa, oksissa ja syvällä maassa piilee kasvun voimaa ja uuden elämän ihme. Lämpö ja valo houkuttelevat sen esiin ja lopputulos on vihreä, vaaleanpunainen, keltainen, valkoinen, luonnon kaikki värit, lehdet, versot ja kukat. 

En ole biologi, ja siksi en osaa selittää niitä kaikkia mutkikkaita mekanismeja, mitkä saavat aikaan kasvua, ravinteiden varastoitumista, silmujen paisumista ja lehtien avautumista. Osaan vain katsella ja ihmetellä sitä, miten maisema muuttuu heleän vihreäksi. Osaan iloita siitä ja kiittää siitä, vaikka en ymmärrä, miten se kaikki tapahtuu.

Teologina ja pappina joskus tuntuu, että minun pitäisi osata selittää Jumalan olemassaolo ja toiminta yhtä tarkasti kuin biologi osaa selittää vuodenaikojen vaihtumisen ja kevään tulon. Pitäisi osata kuvata pelastuksen mekanismit, selittää kolmiyhteinen Jumala, antaa vastaus siihen, miksi maailmassa on kärsimystä, vaikka Jumala on hyvä. Kaikenlaisia selityksiä olen opiskellut ja lukenut, ja jotain niistä olen poiminut matkaankin. Mutta oikeiden vastausten sijaan jää silti vielä paljon kysymyksiä, paljon ihmettelyä. Elämä, niin luonnon kuin ihmistenkin, on niin monimutkaista. Eikä biologiakaan ole vielä osannut ihan kaikkea kuvata ja selittää.

Ehkä siksi suhtaudun Jumalaan ja kevääseen samansuuntaisesti. Ihmettelen näkymätöntä voimaa, joka muuttaa kaiken toiseksi, minussa ja ympärilläni. Ihmettelen valoa ja lämpöä, uutta elämää. Iloitsen ja kiitän, vaikka en kokonaan ymmärrä.

Anna-Tiina Järvinen
Kirjoittaja on Kotka-Kymin seurakunnan kirkkoherra.

Lähikuva omenapuun oksasta, jossa vaaleanpunaiset kukan nuput.