Hiljaisuus

Olen viime vuosina muistellut lapsuuttani. Yrittänyt nähdä pelon ja turvattomuuden seasta kaiken hyvän, onnellisen: suvun yhteiset joulut, sienimetsät ja lenkkisaunat, lapsen elämän ihmeellisyyden ja ilon.  En muista, että ikinä olisi ollut kiire, tai että olisin harmitellut pelkkää olemista, valittanut tylsyyttä. Yritän edelleen löytää tuon kaiken sisältäni, se kaikki on minussa, mutta työ ja jatkuva kiire estävät. Täytän helposti tyhjät hetket, yritän olla tehokas. Minun on yhä tietoisemmin tehtävä töitä, että löydän tuon lapsen itsestäni, pysähdyn ihmettelemään ja teen tilaa hiljaisuudelle ja rauhalle.

Alkaneen adventtiajan keskellä yritän toimia tietoisesti toisin. Kesken työpäivän livahdan kirkkoon. Harjoittelen ja palautan mieleeni, miten ollaan tekemättä mitään. Ajatella, miten aikuisena unohdamme sen, mikä on lapselle luontevaa! Yritän olla ajattelematta mitään. Hengitän vain sisään ja ulos. Hiljaisuus raivaa mielessäni tilaa joululle. Hiljaisuus voi myös nostaa pintaan kaiken kipeän tai tyhjyyden, joka väsyneessä päässäni kumisee. Hiljaisuus on minulle rukousta. Jumalalle minun ei tarvitse selittää, löytää sanoja sille, mistä en edes itsekään tiedä.

Anna Kinnunen
Kirjoittaja on kasvatuksen pappi Haminan seurakunnassa

Pyöreässä telineessä ohuita valkoisia kynttilöitä. Kirkon lähetyskynttilät.