Painava kysymysmerkki

Eräs isä sanoi kertovansa ahkerasti satuja lapsilleen. ”Että osaisivat tulla toimeen pahan kanssa, kunhan kasvavat aikuisiksi”, hän pohdiskeli. Viisas isä!

Tulin aikuiseksi 1980-luvulla. Minä ja monet ikätoverini ajattelimme, että Euroopassa eletään kasvavan hyvinvoinnin keskellä. Sodat on sodittu, isovanhempien sukupolvi on hankkinut meille pysyvän rauhan. Hyvinvointi lisääntyy lisääntymistään. Lapsia syntyy, heitä kasvatellaan turvalliseen tulevaisuuteen.

Kuinka toisenlaiselta elämä näyttääkään tänään. Tarvitaan suuri ja painava kysymysmerkki. Eikö ihminen koskaan opi? Ei historia toista itseään, vaan ihminen tekee typeryyttään samat virheet yhä uudelleen. Miksi ei muistu ajoissa mieleen Raamatun vanha viisaus: ”Rahan- ja vallanhimo on kaiken pahan alku ja juuri.”

Pahuutta voi ajatella, sitä voi kauhistua, sen valtaan voi joutua, sen voi tuomita. Kaukaakin paha ahdistaa. Näyttää siltä, että paha, jota joudumme ihmiskuntana erityisesti nyt käsittelemään, on valehtelu. On oltava tarkka, ettei itse sotkeudu valheiden verkkoon oman elämänsä pienissä puitteissa vaan havaitsee rehellisyyden ja totuudellisuuden. Samaa on oikeus odottaa niiltä, jotka tekevät päätöksiä suuremmissa puitteissa. Sanoilla ei todellisuutta rakenneta. Tarvitaan viisautta toimia oikeuden ja kohtuuden mukaan. Onneksi tämä teema on saduissa tuttu.

Elina Rajala
​​​​​​​Kirjoittaja on kappalainen Haminan seurakunnassa.

Nainen ja lapsi lukevat satukirjaa.
Saduissa oikeuden ja kohtuudet teemat ovat tuttuja.