Merkityksellisiä kohtaamisia
Elämme Pääsiäisaikaa, ja viime aikoina olen jäänyt miettimään naisia tyhjän haudan suulla. He ovat hämmentyneitä ja ihmeissään, mihin Jeesus on viety. Jonkin ajan kuluttua, kaksi valkoisiin pukeutunutta miestä ilmestyy paikalle ja he lohduttavat naisia: ”Ei Hän ole enää täällä, Hän on noussut ylös”.
Elämässä on aikoja, jolloin meidän on osattava olla toista varten. Vaikeissa hetkissä, surun tai epätoivon keskellä on ihmeellistä, kun toinen ihminen tulee lähelle, yllättää hyvyydellään ja kyvyllään asettua rinnalle ja toisen asemaan. Voidaan yhdessä istua ja ihmetellä, mitä elämä on tuonut eteen.
On aivan kuin kohtaisi enkelin, joka koskettaa kipeää kohtaa ja silittää sielua. Parantava hetki vahvistaa uskoa ja toivoa, auttaa näkemään eteenpäin, luottamaan siihen, että elämä kantaa.
Silloin kun on lähellä toisen kärsimystä, on uskallettava istua rinnalle ja luottaa siihen, että se riittää. Ei tarvitse olla ratkaisuja tai hienoja sanoja. Voi vain olla ja odottaa, antaa lohdutuksen Jumalan koskettaa ja tulla lähelle. Aivan niin kuin pääsiäisaamuna Jeesuksen tyhjän haudan äärellä. Kukaan ei silloin voinut tietää, mihin naisten ja enkelien kohtaaminen johti.
Samoin on nyt meidän kohdallamme. Koskaan ei voi tietää mihin merkitykselliset kohtaamiset johtavat, miten ne muuttavat elämän kulkua. Tärkeintä on, että uskaltaa olla rinnalla.
Terhi Ruokonen-Jalo
Kirjoittaja on perheneuvoja Kotka-Kymin seurakunnassa.