Toivon kynttilä

Sytytän ensimmäisen adventtikynttilän, toivon kynttilän. Toivon kynttilä syttyy pimeän keskelle. Se luo valoa ympärilleen. Toivo suuntaa katseeni eteenpäin, ehkä vain sen verran kuin pieni kynttilä voi valaista.

Olisivatko toivo ja luottamus läheistä sukua keskenään? Tai toivo ja turva? Voin opetella luottamaan, vaikken aina ymmärrä. Turvasta käsin voin katsoa kohti toivoa.

”Jos toivo ei löydy täältä, se on ehtinyt edemmäs seuraavalle viikolle tai kuukauden päähän. Sillä ei toivo koskaan katoa – se vain kulkee isommilla kengillä kuin ihminen ja näkee avaraa sielläkin missä on ahdasta.” (Elina Salminen)

Toivo on minusta ja tilanteestani riippumatonta. Jotain, joka ei katoa vaan ehkä vain kulkee jo siellä mihin itse olen vasta matkalla. Toivo auttaa eteenpäin tai joskus vain olemaan tässä hetkessä.

Adventin edetessä sytytän kynttilöitä lisää. Valo laajenee. Toivo saa rinnalleen rauhaa, rakkautta ja iloa. Adventti lupaa, että Jeesus syntyy. Hän tuo valon ja toivon.

Hanna Hietanen
​​​​​​​Kirjoittaja on sairaalapastori Kotka-Kymin seurakunnassa.