Kesäkukkia iskälle

En ole mikään viherpeukalo. Tämän totesin jälleen, kun katselin isäni haudalle istuttamiani kukkia. Kovastihan sitä tahtoisi tehdä rakkaan isän viimeisestä leposijasta kauniisti kukitetun. Ja ei kukissa sinänsä mitään vikaa ollut, mutta asettelussa kyllä. Mielestäni olin laittanut ne kovinkin symmetrisesti ja tasaisesti haudalle, mutta nyt kukkien kasvettua niiden keskelle oli muodostunut merkillinen kolo. Sateiden myötä kukat osoittivat myös vakavia lakoamisen merkkejä.

Mutta toinenkin merkki haudalla näkyi. Oli nimittäin niin, että kukkien väliin muodostunut kolo oli syntynyt tarkalleen hautakiven hienon ristin kohdalle.

En ole viherpeukalo, enkä virheetön. Joskus, vaikka kuinka haluaisi kaunista saada aikaan, tulee tehtyä sutta ja sekundaa. Mutta siellä missä ihminen epäonnistuu, siis vakavammissakin asioissa kuin kukkien istutuksessa, siellä risti tulee näkyviin. Ristillä Täydellinen kantoi meidän epätäydellisten erehdykset. Tai niin kuin Paavali asian sanoi ilman kiertoilmaisuja: Missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi. Room. 5:20

Kun Jumalakin kerran armahtaa, peräti synneistäkin, ehkä itsekin voin suhtautua pienempiin kömmähdyksiini armollisesti. Ja ensi vuonna istutan iskän kesäkukat vähän huolellisemmin.

Tero Hietanen
Kirjoittaja on kappalainen Kotka-Kymin seurakunnassa.