Haudalla

Pyhäinpäivä on meillä harras päivä. Kynttilöitä sytytetään kirkoissa ja kappeleissa, hautausmailla ja kodeissakin. Me muistamme edesmenneitä rakkaita. Kaikissa kulttuureissa tällaista vainajien päivää on aina vietetty. Kristillisessä kirkossa jo 300-luvulla vietettiin kaikkien pyhien päivää. Tänään muistetaan kirkoissa erityisesti vuoden aikana hautaansiunattuja ja heille sytytetään kynttilöitä.

Tietyt päivät vuodessa, kuten äitienpäivä, isänpäivä, joulu ja pyhäinpäivä, ovat erityisiä, tunteita nostattavia päiviä. Ne ovat niitä päiviä vuodessa, kun voimme muistella ja tuntea yhteyttä edesmenneisiin rakkaisiin. Pyhäinpäivä on pyhäpäivä, ja se tarkoittaa, että pyhyys, Jumalan maailma on lähempänä. Mikseivät myös edesmenneet rakkaat olisi lähempänä?

Pyhäpäivä on aina ihmistä varten, hiljentymistä varten. Emme välttämättä tunne mitään yhteyttä vainajiin, eikä tarvitsekaan tuntea, mutta yhteisöllisyyttä voimme kokea niin kirkossa kuin hautuumaallakin. Yhdessä muiden kanssa olemme siellä muistelemassa ja suremassa. Vaikka haudalla kävisi yksin, olemme siellä yhdessä.

Tänään ajattelemme elämän ihmeellisyyttä. Elämään ei voi suhtautua muuten kuin nöyrin mielin, koska emme päätä päiviemme määrää. Jokaisen päivän saamme kiitoksella ottaa vastaan, jokainen päivä on lahja. Kiitosmieli voi olla kaukana, kun suremme tai kun elämä muuten on vaikeaa. Kaikesta huolimatta elämä on lahja, oli se sitten pitkä tai lyhyt, onnellinen tai onneton.

Tämä lahja loppuu jonain päivänä, loppuu suru ja kaipaus. Silloin saamme vastauksen kysymykseen, miksi elämän lahjapaketit olivat niin erilaisia. Mutta ennen kuin olemme perillä, olemme tässä, joudumme elämään surujemme kanssa, joudumme etsimään lohdutusta, saamme jakaa surumme ja ilomme toisten kanssa. Olemme myös Luojamme edessä, välillä hiljaa, välillä apua pyytäen, välillä kiittäen.

Tuomi Larvi
Kirjoittaja on kappalainen Kotka-Kymin seurakunnassa.

Haudalla kynttilöitä.