Päiväkodissa

Välillä, keskellä täyttä elämää, iskee haikeus ja ikävä. Enkä oikein edes tiedä, mitä ikävöin.

Niinä hetkinä ajattelen, että olen tässä elämässä niin kuin lapsi päiväkodissa.

Päiväkodissa jaksan pitkän päivän ja ikävän, kun tiedän, että äiti ja isä ovat olemassa. Kun tiedän, että minut tullaan hakemaan, kun päivä on kulunut loppuun.

Päiväkodissa on iloista ja kivaa. Siellä on kavereita, naurua, unta ja ulkoilua.

Välillä, kesken päivän leikkien, kun kaadun pihalla ja minua sattuu, tulee kiukku äitiä ja isää kohtaan. Alan itkeä: miksi jätit minut tänne, miksi et auta, miksi et tule jo hakemaan?

Joskus taas oikein uppoudun leikkiin, niin että hetkeksi unohdan vanhempien olemassaolon.

Kuitenkin koko ajan on mielessä kuva äidistä ja isästä ja odotus siitä, että pääsen lopulta kotiin. Syliin.

Jaana Kivekäs
Kirjoittaja on aikuistyöstä ja viestinnästä vastaava pappi Haminan seurakunnassa.