On se kone

Karhulassa näkee kaikenlaista. Viime kesänä, kun pyörähdin paikallisessa kaupassa, näin seinustalla hienon amerikkalaisen virvoitusjuomayhtiön juoma-automaatin. Konetta koristi taiteilija Andy Warholilta otettu sitaatti, joka suomeksi menisi näin: ”Koneilla on vähemmän ongelmia. Minä haluaisin olla kone. Etkö sinäkin?”

Syvällisen lauseen uskottavuutta latisti hieman sen alle koneen kylkeen kiinnitetty lappu: ”Epäkunnossa”.

Konehan ei tiedä olevansa epäkunnossa, joten ei kai se sille ongelmaksi muodostu.  Mutta silti, pahoittelen Andy, mutta ei. En haluaisi olla kone.

Ongelmat, kivut ja joskus epäkunnossa oleminen ovat osa ihmisyyttä. Osa sitä hintaa, jota tästä upeasta, kipeästä elämänlahjasta maksetaan. Lahja on silti kaiken sen arvoinen. Koneita emme ole, eikä meidän pidä sellaisiksi muuttua, vaan pysyä ihmisinä itsellemme ja toisillemme.

On paljon sellaista ihmisyyteen kuuluvaa, josta en luopuisi vain päästäkseni ongelmista. Yksi asia, joka koneille ei ole mahdollista, on usko Jumalaan. Tuo erikoislaatuinen yhteys ja suhde minun ja Hänen välillä. Tuo vaikeasti määriteltävä asia, joka ei ole ihan tietoa eikä ihan luuloa. Vaan jotain enemmän! Uskosta ja sen ainaisesta keskustelukumppanista epäuskosta puhutaan tänään kirkoissa.

Toki uskokin voi olla ongelma ja epäkunnossa, niin kuin kaikki ihmiselämässä. Huomattavasti useammin se on minulle koossa pitävä voima, joka kantaa silloinkin kun on rikki. Epäkunnossa. Se on yhteys Korjaajaan, joka tietää miten kaikki tulee taas kuntoon.

Jokohan Andyn koneelle on muuten korjaaja löytynyt?

Tero Hietanen
Kirjoittaja on kappalainen Kotka-Kymin seurakunnassa.

Punainen vanhanaikainen Coca-Cola Companyn kone, johon on kiinnitetty lappu, jossa lukee epäkunnossa.