Kun ihminen ihminen on

Arjen ja kiireen keskellä kauneimpia sanoja ovat: ”mitä sinulle kuuluu?”. Kun kysymme, mitä kuuluu, on hyvä olla valmis myös kuulemaan vastaus. Sen aistii välittömästi, kun toinen ihminen on aidosti kiinnostunut kuuntelemaan.

Elämän pitäisi olla on vastavuoroista. Välillä olemme kuuntelijan ja välillä kertojan roolissa. Tästä vastavuoroisuuden tärkeydestä on toisinaan hyvä muistuttaa itseään. Toiselle ihmiselle voi olla vaikea huomauttaa tällaisista asioista, siksi onkin tärkeä pitää ensisijaisesti huolta siitä, miten itse käyttäytyy.

Pieni itsekkyys on sekin toisinaan tarpeellista. Terve itsekkyys auttaa tekemään valintoja niin, etteivät toiset pääse pompottelemaan joka suuntaan. Selviytymisen kannalta itsekkyys on suorastaan välttämätöntä. Epätoivottava itsekkyys on puolestaan sitä, ettei näe toisia ihmisiä, ei heidän tarpeitaan, eikä kiireitään. On vain se oma asia ja omat tarpeet.

Suru ja huoli ajavat toisinaan ihmisen näkemään vain itsensä. Mikään eikä kukaan muu ole silloin olemassakaan: "kenelläkään muulla ei ole yhtä suurta surua". Totuus on tietenkin se, että meillä kaikilla on säännöllisesti murheita siinä missä ilojakin. Parhaimmillaan surut puolittuvat, ja ilot kaksinkertaistuvat yhdessä.

Anne Koivunen
Kirjoittaja on kappalainen Haminan seurakunnassa.

Kuvituskuva.