Meren ja merenkulun kiitosjuhla

Merenkulku yhdistää. Paitsi ihmiset myös eläimet, tavarat, elintarvikkeet ja uudet ajatukset ovat kulkeutuneet meriä pitkin maasta toiseen ja mantereelta toiselle.

Merisunnuntaina juhlistetaan meren ja merenkulun myönteisiä puolia. Samalla huomioidaan niitä, jotka ansaitsevat elantonsa merellä ja merestä. Päivä on ennen kaikkea elämän sunnuntai. Merellä menehtyneitä muistamme pyhäinpäivänä.

Juhlapyhänä muistamme esimerkiksi merenkulkijoita ja kalastajia. Mutta myös raskaan liikenteen kuljettajia. He jatkavat siitä, mihin merikuljetus päättyy. He kaikki huolehtivat työllään meidän kaikkien hyvinvoinnista.

Merisunnuntain tarkoituksena on muistuttaa, miten ratkaisevan tärkeää osa merenkulkijoilla ja merenkululla on meidän kaikkien elämässä.

Meri liittyy vahvasti myös vapaa-ajan viettoon. Vesistöjen laineilla ja rannoilla miljoonat ihmiset viettävät aikaa unohtaen hetkeksi arjen kiireen ja stressin. Vedessä on myönteistä ja elämää ylläpitävää voimaa. Siksi meri ansaitsee oman pyhäpäivänsä.

Merisunnuntaita alettiin viettää anglosaksisessa maailmassa jo yli 200 vuotta sitten. Nykyisin Merisunnuntain vietto on kansainvälinen tapa. Suomessa Merisunnuntaita on vietetty vuodesta 1997. Merisunnuntai on myös ekumeeninen perinne, joka yhdistää kristillisiä kirkkoja.

Hyvää merisunnuntaita!

Matti Astola
Kirjoittaja on Miehikkälän kappeliseurakunnan kappalainen.

Hanhiparvi ui merellä.