Kuva: Roine Piirainen

Elämän lunnaat

 

 

-Missä olit kun tieto rauhasta tuli, oli iäkkäällä sukupolvella tapana kysyä elämän käänteentekevistä hetkistä puhuttaessa.

Isäni muisti talvisodan alkamishetken. Nuorukaisena hän ajoi polkupyörällä Helsingin kadulla, mutta pysähtyi muiden mukana katsomaan yllättäen taivaalle saapuvia lentokoneita. Katselu päättyi äkisti, kun koneiden alle ilmaantui mustia pisteitä pommien irrotessa.

Sotavuosina Kotka oli yksi eniten pommitetuista kohteista.

Tänä keväänä kysymys on muuttanut muotoaan: puhumme ajasta ennen 24. helmikuuta ja sen jälkeen. Rauhan ja vakiintuneiden olojen tunne on särkynyt.

Yhteiskunnan ilmapiiri on muuttunut, uudenlainen tietoisuus aseman uhanalaisuudesta on vallannut mielet.

Ihmisen osa on raskas.

Ihmiselämän arvo ja ihmisen osan raskaus on myös tämän sunnuntain psalmissa kirjoittajan mielessä, kun hän lausuu: ”Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa, / ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa. / Elämän lunnaat ovat liian kalliit.

Päivän aihe ovat katoavat ja katoamattomat aarteet. Kristus teki itsestään köyhän, jotta meistä tulisi rikkaita. Hän maksoi lunastushinnan puolestamme. Samalla ihmisen osan raskas taakka kirposi harteiltamme.

Psalmi julistaa kirkkaan viestin: ”Jumala lunastaa minut, / hän tempaa minut tuonelan otteesta.” (Lainaukset psalmista 49.)

 

Kai Takkula

kirjoittaja on seurakuntapastorin sijainen Pyhtään seurakunnassa.