Jumalan kasvot

Kuopukseni seisoo koulun aidan toisella puolella ja kertoo minulle pihalta löytyneestä kuolleesta Fasaanista: Sen poikanen tuuppi sitä nokallaan. Äiti, sillä ei oo enää emoa! Sillä ei oo emoa. Katson lapseni hiljaisia silmiä ja nostan hänet omillani syliini. Jumalan silmät ovat myötätuntoiset.

Kaupan edessä nuori mies hyppää rekan lavalta voltilla alas ja katseemme kohtaavat. Näin työtä tehdään, hän huikkaa minulle. Lasken kauppakassit käsistäni. Älä unohda taukoja, älä leikkiä, Jumala sanoo ja hänen silmissään tuikkii.

Nainen makaa lohtuasennossa villaviltin alla, suree ja kaipaa. Pyhä tulee lähelle, pyyhkii kasvoiltaan kyyneleet ja silittää naisen selkää pitkin vedoin.

Kävelen tihkusateessa, metsäpolku on mustia märkiä puun lehtiä. Käännän katseeni taivaan harmaata kohti ja suljen silmät. Seison siinä niin kauan, että vesi kastelee väsyneet kasvoni ja hymy nousee niille hiljaa. Jumalan katse on kirkas, se kutsuu huomaamaan pienen valon.

Älä kätke minulta kasvojasi,
muutoin olen haudan partaalla.
  Sinuun minä turvaan –  
  osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta!
Sinun puoleesi minä käännyn –  
opeta minulle tie, jota kulkea!
   Sinun luonasi olen turvassa. Ps.143

Anna Mykrä-Siljander
Kirjoittaja on Kotka-Kymin seurakunnan verkostotyön pappi.

 

Oksalla kastepisaroita, harmaa taivas.
Kuva: Lauri Ruotsalainen