Usko ja epäusko

Jeesus kutsuu meitä seuraansa. Seuralla on merkitystä - sanotaanhan, että seura tekee kaltaisekseen. Jumalan lapsina toiveemme on, että Jeesuksen seurassa voisimme kasvaa hänen kaltaisekseen.

Seura on alkusysäys seuraamiselle. Jeesus lähettää meidät matkaan, elämään uskoamme todeksi elämässä ja arjessamme. Sielläkään emme ole kuitenkaan yksin. Seuraamme Jeesusta, kun seuraamme hänen esimerkkiään ja tutustumme häneen matkakumppanina rinnallamme. Seuraamme hänen seurassaan.

Joskus uskomme horjuu. Epäily haastaa järkemme ja ymmärryksemme, uskomuksemme ja uskomme perusteet. Epäilemisessä ja uskon haastamisessa ei ole mitään väärää. Epäillessä tahto voi olla hyvä. Haluammehan varmuutta ja jotain kestävää, jonka varaan rakentaa elämämme perustusta. Epäily kuuluu erottamattomana osana ihmisyyteen ja uskoon. Ilman uskoa ei ole epäilyä. Uskolla ja epäilyllä on sama kohde – hän, johon uskomme, on sama, jota epäilemme.

Epäily ei tarkoita epäuskoa. Jos epäily on haastamista, epäusko on luovuttamista mahdottomalta tuntuvan edessä. Mutta lohdullinen lienee ajatus, että vain harva kykenee täydelliseen epäuskoon, toivottomuuteen, välinpitämättömyyteen Jumalasta tai hänestä eroon pyrkimiseen.

Uskon määrää ei voi mitata. Heikoimmalla hetkellämme voi tuntua siltä, että Jumala on kaukana. Silloin kuitenkin suuri osa meistä ristii kätensä ja kääntyy Jumalan puoleen, etsii häntä ja hänen tahtoaan. Toivomme jotain taivaasta. Toivomme, että toivoa on ja että toivomme kävisi toteen.

Antti Kulmala
Kirjoittaja on tamperelainen diakoni.