Jumalan luotsivene

Vesi on aina ollut elementtini. Uima-altaan kaakelipohja on tullut tutuksi uintiharrastuksen myötä.            Uiminen tai pelkkä veden katseleminen on minulle hyvin meditatiivista toimintaa, jossa saan heittää aivoni narikkaan.

Kymmne vuatt sit mnuu elämä tli yks raar flikk Raumalt, ja siin sit tli meri fölis. Ja sama suomeksi: Kymmenen vuotta sitten minun elämääni tuli yksi rakas tyttö Raumalta, ja siinä sitten tuli meri mukana. Niin, tuo ääretön ja salattu, mystinen ja kiehtova – meri. Aivan kuten Jumalakin, ääretön ja salattu, mystinen ja kiehtova! Ehkä kuitenkin juuri tuo ääretön kuvaa minulle meren olemusta parhaiten. Sama äärettömyys kuvaa minulle myös Jumalan olemusta. Sillä Jumalan armo ja rakkaus ovat äärettömiä.

Ollessani ”mökillä” Raumalla, katselen usein seitsemännen kerroksen parvekkeelta upeaa merinäkymää. Viime kesänä eräänä aamuna aavaa ulappaa ihaillessani, yksi rahtialus näkyi horisontissa odottaen luotsia. Illalla tuo sama alus odotti luotsia edelleen. Seuraavana aamuna alusta ei enää horisontissa näkynyt, ehkä luotsi oli ohjannut sen satamaan?

Pääsemmekö me ihmiset elämämme merellä seilatessamme Jumalan satamaan? Vai ajelehdimmeko mieluummin eksyksissä ulapalla, ilman uskonkompassia, välittäen vain omista tarpeistamme, piittaamatta lähimmäisistämme? Vai annammeko Jumalan luotsiveneen tulla luoksemme ja saattaa meidät turvallisesti hänen satamaansa?

Jos avaamme sydämemme ja annamme Jumalan rakkauden murtaa sitä ympäröivän panssarin, olemme Kristuksen ylösnousemuksen kautta osallisia hänen äärettömästä armostaan. Sillä jokainen aamu meidän oman elämän rahtialuksemme saa olla odottamassa Jumalan luotsivenettä, jonka johdattamana voimme seilata hänen satamaansa!

Kimmo Enckell
Kirjoittaja on seurakuntapastori Kotka-Kymin seurakunnassa.