Helteen hellimänä 

Olen useana yönä tällä viikolla herännyt pakahtumisen tunteeseen, siihen että kuumuudessa on vaikea hengittää. Kun yhtenä iltana tuuli kävikin suoraan ikkunasta sisään, oli taivaallisen raikasta. Henki kulki ja uni tuli. Helle hellii lihaksia ja mieltä, mutta saa minut hengittämään pinnallisemmin ja jaksamaan huonommin. Kuumuus herättää myös myötätuntoa - lämpenevä ilmasto ja veden puute aiheuttavat suurta kärsimystä isolle osalle maailman ihmisiä.  

Hengitys, hellittäminen, hellyys ja Henki. Siinä neljä sanaa, jotka ovat käyneet vuoropuhelua mielessäni tämän helleviikon aikana. Ajatukseni eivät ole valmiita tai suuria, mutta sanat ovat tärkeitä ja liittyvät jotenkin toisiinsa. Muistanhan hengittää välillä myös syvään ja rauhassa, hellittää? Voinko ajatella, että Pyhä Henki hengittää minussa? Miten voin helliä itseäni ja läheisiäni, auttaa jaksamaan? Toivon tänään sinulle, että olet hellä itsellesi, hellität vähän, ja huomaat, miten henkesi kulkee, ja miten Henki kulkee kanssasi.  

Johanna Tanska 

Kirjoittaja työskentelee perheneuvojana Kotka-Kymin seurakunnassa.