Luterilaisuudessa on kuin onkin mystinen ydinjuonne

Luterilaisuutta saatetaan pitää kaavamaisena ja kuivan virallisena – eikä täysin syyttä. Vaikutelma voi syntyä varovaisen arkisen ja turvallisuuttaan varmistelevan kirkkolaitoksemme ominaisuuksista, joista julkisuuteen usein näkyvät moninaiset kokoukset, taloushuolet ja hallintosääntöjen kaltaiset asiat.

Joku voisi kysyä: tätäkö on elävöittävä hengellisyys? Onko hengen luova kipinä jäänyt säännönmukaisen järkevyyden alle?

Luterilaisuuden realistinen arkisuus ja järkevyys luetaan tyypillisesti Lutherin järkiperäisen raamatunlukutavan ansioiksi.

Lutherin merkittävimmät näkemykset, kuten armo-oppi, kuitenkin syntyivät oivalluksista. Oivallukset ovat luonnoltaan muuta kuin kaavamainen järkeily. Näyttää siltä, että vasta myöhempi tulkinta kivetti Lutherin tuonpuoleisesta välähtäneet oivallukset opin ja tunnustuksen jäykkiin muotoihin.

Opinkappaleiden toistelu ei johda siihen, mitä on vanhastaan kutsuttu Jumalan tuntemiseksi.

Kuivakka käsitys luterilaisesta uskonelämästä näyttäytyy minulle vieraana Lutherin alkuperäiselle uskon oivallusytimelle. Ytimestä nousevat oivalluksen sukulaiset luovuus, elämänilo ja elämän välitön tunto. Raamatuntekstien on tarkoitus innoittaa ja kirvoittaa oivallusta, ei kivettää maailmaa kirjaimen muotoon, väitän.

Kristittyjen suuri juhla joulu on takana päin. Jouluna eletään todeksi jotain mystillistä, järjellä tavoittamatonta. Kristuksen syntymä on mysteeri, joka ymmärretään muuten kuin järjellä. Säkenöiköön alkavana vuonna mysteeri ja oivallus.

Aleksi Leppänen
Kirjoittaja on Pyhtään seurakunnan seurakuntapastori.

Vanhassa kuvassa kädet ristissä Raamatun päällä.