Kylässä

Soitan ovikelloa. Oven avaa minulle rakas vanha nainen. Halaan häntä, pientä ja hentoa.

Impi keittää teetä. Istumme ja juomme sitä keittiön pöydän ääressä. Samassa paikassa on itketty monet itkut, välillä surusta, välillä ilosta ja liikutuksesta.

Impi ei ole koskaan ollut naimisissa eikä hänellä ole lapsia. Silti meitä Impin tyttöjä ja poikia on monta. ”Impin tyttö tuli”, sanovat naapuritkin, kun kävelen pihaan.

Impi ei korota ääntään puhuakseen uskostaan. Silti hänessä on helppo nähdä Kristus. Hän osaa kuunnella. Hän osaa palvella aidosti, ilman että hän tekisi numeroa tekemisistään. Hän ei tuomitse minun tai kenenkään muiden tekemisiä, vaan kehottaa miettimään itse ja tekemään itse omat ratkaisut. Tiedän, että Impi rukoilee puolestani.

Näen rakkaan Impin heijastavan Jumalan lempeää valoa ja lämpöä. Hän on tavallinen ihminen, mutta hän tuo lähelleni Kristuksen, joka sanoo: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12)

Maarit Alhosaari
Kirjoittaja työskentelee pappina Kotka-Kymin seurakunnassa.