Uutiset

Uutislistaukseen

Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosiannaa

Tuleva sunnuntai 27.11.2022 aloittaa kirkossa uuden kirkkovuoden ja samalla myös joulun odotuksen. Tuttu Hoosianna -hymni lauletaan kaikissa messuissa Kotka-Kymin seurakunnan kirkoissa ja alttarit on puettu valkoiseen, juhlan väriin. Pitkä syksy on tullut päätökseensä ja on aika kääntää katse kohti uutta kirkkovuotta - ja pian myös kohti uutta kalenterivuotta.

MPI_9891-Adventti.jpg

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina lauletaan kirkoissa Hoosianna-virttä ja sytytetään ensimmäinen adventtikynttilä.

Sana adventti tulee latinankielisestä sanonnasta adventus Domini, Herran tuleminen. Adventtiaika valmistaa ja johdattaa joulun suureen juhlaan ja symboloi myös Jeesuksen syntymää edeltänyttä pitkää odotuksen aikaa.

 

 

"Ensimmäinen adventti tuntuu vuosi vuodelta tärkeämmältä. Marraskuu on usein niin pitkä ja pimeä! Adventti tuo mukanaan valon, ilon ja toivon, adventtikynttilöiden syttymisen ja joulun odotuksen. Kirkkovuoden viimeiset sunnuntait ovat teemoiltaan varsin ankaria, on valvomista ja tuomiosunnuntain teemoja, lopun ajan odotusta ja paljon puhetta myös siitä, mitä meiltä ihmisiltä odotetaan. Adventti on kokonaan toisenlainen, nyt ei puhuta siitä mitä ihmisen pitäisi tehdä vaan siitä, miten Jumala tulee Kristuksessa meidän luoksemme, meitä varten, meidän lähellemme. Häntä me tervehdimme laulamalla Hoosiannaa, joka on ylistyshuuto mutta myös pyyntö, että Jumala auttaisi meitä. Tänä vuonna tuntuu, että ainakin oma hoosianna-lauluni on myös kiitoslaulu, kiitos siitä että marraskuun pimeydestä ja monenlaisista vaatimuksista ja paineista huolimatta Jumala yhä vain tulee luoksemme ja rakastaa meitä.", toteaa Kotka-Kymin seurakunnan kirkkoherra Anna-Tiina Järvinen.

 

Kotka-Kymin seurakunnassa ensimmäisen adventin messut järjestetään Kotka-Kymin seurakunnassa seuraavanlaisesti:

  • Su 27.11. klo 10 adventtimessu Langinkosken kirkossa. Katsottavissa myös verkon kautta osoitteessa www.facebook.com/kotkakymi
  • Su 27.11. klo 13 adventsmässa, ruotsikielinen messu Langinkosken kirkossa. Kirkkokahvit ennen messua.
  • Su 27.11. klo 13 adventtimessu Kymin kirkossa.
  • Su 27.11. klo 17 adventtimessu Kotkan seurakuntakeskuksessa

 

 

2022-11-16 13:55:00.0