Uutiset

Uutislistaukseen

Kirkkovaltuuston ensimmäinen kevätkausi päättyi tilinpäätöskokoukseen Langinkosken kirkolla keskiviikkona 7.6.2023

Kotka-Kymin seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontui kevään viimeiseen kokoukseensa keskiviikkona. Kokouksen esityslistalla oli mm. vastauksia valtuustoaloitteisiin ja päätös Kotkan kirkon alkuperäisten rakennuspiirustusten omistajuudesta ja säilytyksestä. Tulevia vuosia ajatellen päätettiin henkilöstösuunnitelmasta sekä vuoden 2024 tuloveroprosentista. Kirkkovaltuusto käsitteli ja hyväksyi myös viime vuoden eli vuoden 2022 henkilöstökertomuksen, tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen.

Tammikuussa kirkkovaltuusto teki kaksi valtuustoaloitetta. Toinen aloitteista koski päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja toinen sateenkaarityön yhdyshenkilön nimeämistä. Aloitteen mukaisesti jatkossa johtokuntien johtosäännöt sekä kirkkoneuvoston, kirkkovaltuuston sekä kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnan pöytäkirjat julkaistaan liitteineen seurakunnan nettisivuilla. Heinäkuun alussa voimaantuleva uusi kirkkolaki edellyttää seurakunnilta myös yhä laajempaa avoimuutta päätöksenteosta tiedottamiseen. Kun viralliset ilmoitustaulut poistuvat, seurakuntien nettisivuista tulee yhä tärkeämpi kanava päätöksentekoon liittyvistä asioista tiedottamiseen. Sateenkaariyhdyshenkilön nimeämistä koskevasta aloitteesta käytiin pitkä keskustelu. Sateenkaarityön yhdyshenkilön toimenkuva on luonteeltaan nimenomaisesti yhdyshenkilön tehtävä, olla nimenä ja kasvoina ihmisille, jotka haluavat lähestyä seurakuntaa seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden moninaisuuden kysymyksissä. Kirkkoneuvosto käsitteli aloitteen vastausta maaliskuussa ja äänestyksen jälkeen se päätti esittää kirkkovaltuustolle, että seurakuntaan nimetään aloitteen mukainen sateenkaarityön yhdyshenkilö. Kirkkovaltuusto puolestaan keskusteli asiasta pitkään ja äänesti asiasta. Äänin 18-10 päätettiin, että sateenkaariyhteyshenkilö nimetään seurakuntaan.

Kotkan kirkon arvokkaat, alkuperäiset rakennuspiirustukset ovat seikkailleet Kotkan kaupunginarkiston, seurakunnan arkiston ja maakunta-arkiston välillä. Niiden omistajuudesta ei ole ollut päätöstä tai yksimielistä näkemystä. Kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan, että se pidättää piirustusten omistajuuden seurakunnalla, mutta tallettaa arvokkaat piirustukset kaupunginarkiston tiloissa. Asiasta laadittavan sopimuksen myötä tutkijoilla ja muilla kiinnostuneilla on pääsy piirustuksiin kaupunginarkiston kautta. Piirustukset on myös digitoitu.

Seurakunnan vuoden 2022 tilinpäätös on 440 000 euroa alijäämäinen. Alijäämän syitä ovat sijoitusten arvon aleneminen ja toisaalta energian ja elintarvikkeiden hintojen nousu. Toimintakertomus osoittaa, että vuosi 2022 oli vielä osittain koronapandemian varjossa eletty vuosi. Vielä alkuvuodesta erilaiset AVIn ja muiden viranomaisten asettamat kokoontumisrajoitukset vaikuttivat toimintaan. Leirikesä saatiin kuitenkin toteutettua jo lähes normaalisti ja syksyn toimintaa ei enää rajoitettu. Vuotta värittivät myös syksyn 2022 seurakuntavaalit. Keväällä 2022 alkanut Ukrainan sota vaikutti osaltaan myös seurakunnan toimintaan. Vapaaehtoisia auttajia ilmoittautui runsaasti ja työaloilla toteutettiin erilaisia tapahtumia ukrainalaisten tukemiseksi.

Kirkkovaltuusto päätti, että seurakunnan tuloveroprosentti pysyy ensi vuonnakin 1,5%:ssa. Muissa asioissa keskusteltiin vielä Kotkan kirkon remonttiasioista. Seurakunnan kokousrutiinit jäävät kesälomalle ja työ jatkuu taas elokuussa.

 

 

 

7.6.2023 20.33