Palveleva puhelin etsii lisää päivystäjiä
Kirkon keskusteluavun Palveleva puhelin ja chat hakee uusia päivystäjiä Etelä-Kymenlaaksosta. Kurssi uusille päivystäjille alkaa syyskuussa Kotkassa.
Palveleva puhelin ja chat on osa kirkon keskusteluapua. Päivystäjinä on kirkon työntekijöitä ja koulutettuja vapaaehtoisia ympäri Suomen. Puhelin on auki vuoden jokaisena päivänä klo 18-24, mutta Etelä-Kymenlaakson päivystäjät päivystävät aina klo 18-21.
Merkityksellinen vapaaehtoistyö
Palvelevassa puhelimessa päivystäminen sopii yli 23-vuotiaille, jotka pystyvät sitoutumaan päivystykseen kerran kuukaudessa 3 tunnin ajan. Lisäksi järjestetään työnohjausta tunnin verran kuukausittain.
- Päivystystyö on mahdollisuus oppia lisää ihmisten kohtaamisesta, auttamisesta ja vuorovaikutuksesta. Peruskoulutuksen lisäksi päivystäjille on tarjolla lisäkoulutusta näistä teemoista ja monista aiheista, jotka usein nousevat esiin puheluissa. Asioita ei tarvitse jäädä miettimään yksin, vaan tarjolla on työnohjausta sekä mahdollisuuksia keskusteluun virkistäytymiseen muiden päivystäjien kanssa, kertoo auttamistyön seurakuntapastori Teija Liukko Kotka-Kymin seurakunnasta.
Päivystäjät sitoutuvat vaitiolovelvollisuuteen. Palvelu on anonyymi, eikä päivystäjä koskaan kerro itsestään tietoja puhelinkeskusteluissa.
Päivystäminen tapahtuu Kotka-Kymin seurakunnan tiloissa. Etelä-Kymenlaakson päivystysringissä on ihmisiä Pyhtään, Haminan ja Kotka-Kymin seurakunnista.
- Päivystäjänä tarjoat soittajalle mahdollisuuden purkaa mieltään painavia asioita. Siinä ei tarvitse olla minkään alan asiantuntija, vaan enemmänkin kuuntelija ja rinnalla kulkija. Palvelevassa puhelimessa vastattiin viime vuonna yli 42000 puheluun. Tämä on vapaaehtoistyötä, jolla todella on merkitystä, toteaa Teija Liukko.
Kurssi alkaa syyskuussa
Kurssi uusille päivystäjille järjestetään Langinkosken kirkolla keskiviikkoisin 11.9.-16.10. klo 17.30-20. Kurssille ilmoittautumiset 8.9.2024 mennessä Teija Liukolle teija.liukko@evl.fi tai p. 040 1967 547
Kurssilla annetaan kattava koulutus ihmisten kohtaamisesta ja auttamistyöstä puhelimessa. Kurssilla painotetaan käytännön harjoituksia ja yhdessä oppimista. Lopuksi sovitaan harjoitteluvuoroista, joissa mukana on aina kokenut päivystäjä.
Lue lisää osoitteesta: http://www.evl.fi/kirkonkeskusteluapu/paivystajaksi
20.8.2024 08.23