Kotka-Kymin seurakunnassa on runsas konserttikesä
Konserttipaikkoja on Kotkansaarelta Laajakoskelle asti
Kotka-Kymin seurakunta järjestää tulevana kesänä kaksi konserttisarjaa: lounaskonsertit ja Kesäillan musiikkia. Kaikkiin konsertteihin on vapaa pääsy. Ohjelmalehtisen hinta on 10 €.
Konserttikesän avaa 26.6. kanttori, urkuri Irina Lampénin iltakonsertti Celtic Spirit. Kymin kirkossa matkataan silloin Britteinsaarille mm. kelttiläisen kansanmusiikin vaikutteilla.
Lounaskonsertit heinäkuussa
Lounaskonsertit järjestetään lounasaikaan, torstaisin klo 12. Konsertit ovat heinäkuussa, 3.–17.7. Kotkan seurakuntakeskuksessa ja 24.7. Karhulan seurakuntakeskuksessa.
Konserteissa kuullaan mm. taitavia laulajia, kuten Markku Uhlbäckiä pianisti Juho Kelan säestämänä sekä sopraano Emilia Vesalainen-Pellasta ja baritoni Olli Tuovista pianisti Esa Ylösen säestämänä. Kotkalaiskokoonpano Chez Django liputtaa konsertissaan jazzin puolesta. Lisäksi yksi Suomen aktiivisimmista klassisen musiikin yhtyeistä, Selloduo Anna-Maaria & Olli Varonen, saapuu Kotkaan 25-vuotisjuhlakiertueellaan.
Kesäillan musiikkia heinä-elokuussa
Kesäillan musiikkia -konsertit starttaavat heinäkuun viimeisenä torstaina. Silloin Laajakosken kappelissa konsertoi iltakuudelta kitaristi Santeri Rautiainen, joka esittää mm. Franz Schubertin tuotantoa soolokitaralle sovitettuna.
Elokuussa torstai-iltojen konserttipaikkana on Kymin kirkko. Klo 18 alkavissa konserteissa parrasvaloihin pääsee ainakin saksofoni, Olli-Pekka Tuomisalon käsissä, pianisti Risto-Matti Marinin säestämänä. Kaksikko esittää elokuvamusiikkia. Elokuviin ja estradeille johdattelee myös trio Vissi d’arte konsertissaan.
Viulun ja urkujen kiehtovaa yhdistelmää tarjoilevat viulisti Lev Berkovskiy ja urkuri Irina Ala-Opas. Ohjelmistossa on mm. Bachia. Konserttikesän päättää Sarastus-yhtye. Sarastus yhdistelee ainutlaatuisella tavalla eri kulttuureja ja aikakausia.
16.6.2025 08.00