Odotusten äärellä

Ihanaa, tätä olen odottanut! Apua, mitä nyt tapahtuu? Miten tästä selviän? Miksi minusta ei tunnu miltään? Onko minusta vanhemmaksi?

Tieto lapsen odottamisesta ja tulevasta vanhemmuudesta voi aikaansaada hyvin monenlaisia tunteita, ajatuksia ja kysymyksiä. Odottamisen äärellä ihme ja ihmettely ovat samassa hetkessä läsnä. Joillain tietoa odotuksesta on edeltänyt pitkä varovaisten toiveiden aika ja osa ei toiveistaan huolimatta saa koskaan omakohtaisesti kokea lapsen odotuksen ihmettä.

Usein odotusajasta puhuttaessa lapsi on ymmärrettävästi keskiössä. Ajattelen kuitenkin, että yhtä tärkeää on nähdä odotuksen merkityksellisyys tässä ja nyt. Odotusaika on niin tulevalle vanhemmalle kuin monesti myös muille, joita odotus koskettaa, hämmennyksen, ilon ja epävarmuuden aikaa. Lisäksi se tarjoaa ennen kaikkea mahdollisuuden kohdata pintaan nousevia tunteita, pelkoja sekä omaa suhdettaan toisiin ihmisiin ja itseen. Oman kasvun kannalta voi olla erityisen tärkeää uskaltautua tarkastelemaan omaa tarvitsevuuttaan – miten olla toista lähellä ja samalla riittävän erillisenä, toiselle ja itselle tilaa antaen.

Jokaiseen odotusaikaan sisältyy epätietoisuus tulevasta ja sen sietäminen. Myös Maria joutui elämään epätietoisuuden ja hämmennyksen keskellä, kun hän sai kuulla odottavansa lasta. Kristillisessä perinteessä me tiedämme varsin vähän Marian odotusajasta, mutta tiedämme kuitenkin sen, että Marian odotus oli erityinen, odottihan hän Jumalan Poikaa, Jeesusta. Tiedämme myös sen, että hän luotti Jumalaan ja suostui tehtävään, joka hänelle oli uskottu.

Ihmiselämä toteutuu erilaisten odotusten äärellä. Voisimmeko me rukoilla Marian tavoin ”Tapahtukoon minulle niin kuin sanot”? Tämä ei tarkoita vain Jumalan johdatukseen luottamista, vaan suostumista siihen, että Jumala voi toimia jo nyt. Voisiko siis odotuksen ihme olla myös sitä, että tämä hetki, jota elämme, on jo itsessään tärkeä?

Niina Mikkola
Kirjoittaja on pappi ja seksologi.