Uutiset

Uutislistaukseen

”Katso ihmistä” Kolahtaako -elokuvaviikon kantavana teemana

Kolahtaako -elokuvaviikko järjestetään Kotkassa 8.-14.11.2021. Vuoden 2021 viikon teeman on ”Katso ihmistä”. Kolahtaako? –elokuvaviikko on Kotka-Kymin seurakunnan ja Kotkan Leffat Oy:n järjestämä elokuvaviikko, joka pureutuu vuosittain aina johonkin ajankohtaiseen teemaan. Kotkan kulttuuri- ja tapahtumapalvelut tukee tapahtumaa. Tämän vuoden elokuvaviikko on järjestyksessään kahdeksastoista. Viikon aikana nähdään kaksikymmentäyksi eri elokuvaa ja tapahtumapaikkana toimii Kinopalatsi.

Kolahtaako 2021 110x80mm Osviitta.jpg

 

Kolahtaako -elokuvaviikko on kerännyt viime vuosina elokuvien pariin reilut 2000 katsojaa ja vakiinnuttanut paikkansa Kotkan kulttuuritarjonnassa. Viikolle saadaan myös useita nimekkäitä kommentaattorivieraita, kuten Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia elokuvan ohjaaja Teemu Nikki, 70 on vain numero elokuvan ohjaaja Johanna Vuoksenmaa sekä Pertsa ja Kilu elokuvan ohjaaja Taavi Vartia.

 

Elokuvien lisäksi tarjolla on sunnuntaina 14.11. klo 19 Kymin kirkossa järjestettävä Elokuvamusiikin messu, jossa messun musiikki tulee eri elokuvista.

 

- Olemme koonneet Katso ihmistä -teeman alle elokuvia, joissa käsitellään ihmiselämän peruskysymyksiä ihmisoikeuksista, toisen ihmisen hyväksymisestä ja rakkaudesta. Kolahtaako viikon elokuvissa näemme sen, miten elämä tekee kipeää, mitä tekomme ja tekemättä jättämisemme saavat aikaan, miten tärkeitä yksittäiset kohtaamiset voivat ihmisen elämän kannalta olla, miten suuri merkitys unelmalla on ja mitä rakkaus saa aikaan. Elokuvat haastavat meitä katsomaan ihmistä itsessämme ja toisessa ihmisessä. Ajattelen, että jo yhden vahvan ja koskettavan elokuvan avulla voimme oppia katsomaan itseämme ja toista ihmistä myötätuntoisella katseella, toteaa Kolahtaako -työryhmän jäsen, seurakuntapappi Anna Mykrä-Siljander.

 

 

Kotka-Kymin seurakunta tarjoaa lisäksi ke 10.11. Yö armahtaa-elokuvan ajaksi leikki- ja kouluikäisille lapsille maksutta valvottua ohjelmaa ja iltapalan Nuortentila Arkussa. Lastenhoitoon on erillinen ilmoittautuminen Kotka-Kymin seurakunnan internetsivuilla osoitteessa www.kolahtaako.fi  25.10.-8.11. välisenä aikana. Mukaan mahtuu 20 lasta.

 

Kolahtaako -elokuvaviikon liput tulevat myyntiin ke 20.10. osoitteessa www.kotkanleffat.fi. Lippujen hinnat 6€/ kpl, ennakkonäytökset 11€. Koko ohjelmisto on nähtävillä osoitteessa www.kolahtaako.fi 19.10.2021.  

 

Kolahtaako-ohjelmisto:

Ma 8.11. klo 13.30 Lapinlahti – Tyttäreni äiti

Ma 8.111. klo 16 The French Dispatch

Ma 8.11. klo 18.30 Hytti nro 6

 

Ti 9.11. klo 13 Babyteeth

Ti 9.11. klo 16 Perintö – DNA

Ti 9.11. klo 18.30 Rikinkeltainen taivas

 

Ke 10.11. klo 13.30 Yhdessä – Deux

Ke 10.11. klo 15.30 Minari

Ke 10.11. klo 19 Yö armahtaa

 

To 11.11. klo 13.00 Coda – Kahden maailman välissä

To 11.11. klo 15.30 Respect

To 11.11. klo 18.30 Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia

 

Pe 12.11. klo 14 Meren tuomat

Pe 12.11. klo 15.30 Persian oppitunnit

Pe 12.11. klo 18.30 Yhdet vielä

 

La 13.11. klo 13 Gagarine – Kiertoradalla

La 13.11. klo 15.30 Suurta teatteria

La 13.11. klo 18.30 Sound of metal

 

Su 14.11. klo 13 Pertsa ja Kilu

Su 14.11. klo 15.30 70 on vain numero

Su 14.11. klo 18 Isä – The father

Su 14.11. klo 19 Elokuvamusiikin messu Kymin kirkossa

 

 

 

 

 

2021-10-19 14:38:50.0