Kotiavain kulkee mukana

Meillä on erilaisia koteja elämämme aikana. Millaisia tunteita, ajatuksia ja muistoja sinulle nousee mieleen muistellessasi elämäsi koteja?  Minä muistan maisemat, äänet, tuoksut, tavarat ja ihmiset. Muistan arkiset päivät ja juhlahetket. Lapsuudesta muistan myös monella lapsella riippuneen kaulassa kotiavaimen, jolla pääsi koulun jälkeen kotiin. Monesti minäkin kaipaan pitkän päivän jälkeen jo kotiin. Käännän kotiavainta lukossa ja astun sisälle. Kotona minun on hyvä olla.

Elämme kirkkovuodessa pääsiäisen jälkeistä aikaa, ja tulevalla viikolla aiheena on Jumalan kansan koti-ikävä. Usein hautaan siunaamisessa luen Raamatusta Joh. 14:1–6, jossa Jeesus puhuu opetuslapsilleen omasta tulevasta kuolemastaan. Samalla hän puhuu heille taivaan kodista ja siitä, että Hän, siis Jeesus Kristus itse, on tie taivaan kotiin.

Kasteessa meidät liitetään Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Kasteessa elämämme annetaan Kristuksen suojelukseen. Kasteessa otsaamme ja rintaamme piirretään ristinmerkki. Voisi ajatella, että ristinmerkki on kuin taivaan kodin avain. Tuo iankaikkisen elämän tarjoava risti kulkee meidän mukanamme koko elämämme ajan, ja kuoleman hetkellä risti saattaa meidät kuoleman rajan tuolle puolen.

Käyn kohti sinua,
oi Herrani,
tietäni viitoittaa
pyhä ristisi.
Virteni matkalla
soi täynnä toivoa.
Käy aina, Herrani,
kohti sinua.

(Virsi 396:1)

Anne Läheniemi
​​​​​​​Kirjoittaja on seurakuntapastori Kotka-Kymin seurakunnassa.