Miten täyttää puoliksi tyhjä lasi?

Tämän pyhän aiheena on kiitollisuus. Aihe kolahtaa sisimpääni. Olen luonteeltani melko pessimistinen. Kadehdin toisten ihmisten kykyä olla kiitollinen pienistäkin asioista. Ne, jotka osaavat kiittää, näyttävät olevan onnellisempia. Elämän suuret kriisit laittavat ihmisen välillä polvilleen. Jos niistä selviää, muistaa taas hetken kiittää perusasioista, niistä, jotka ovat hyvin. Minullakin on ollut sellainen hetki elämässäni. Mutta nopeasti asiat taas palaavat normaaliin ja kiitos unohtuu.

Olen ajatellut, että kiitollisuus tai sen puute on luonteenpiirre. Mutta kiitollisuutta, kuten mitä tahansa taitoa, voi myös opetella. Se mitä itsessään ruokkii, se kasvaa.

Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen on hyvä tapa opetella huomaamaan pieni hyvä. Alussa on vaikeampaa huomata kiitollisuuden aiheita, mutta kun listaa tekee päivittäin, taito nähdä sen aiheita kasvaa. Tätäkin taitoa täytyy silti muistaa pitää yllä.

Raamatussa sanotaan: ”Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.” Kiitollisuudessa on lopulta kyse muistamisesta. Helposti unohdamme sen, mikä on hyvin. Opimme pitämään lahjoja itsestäänselvyytenä. Hyvä unohtuu helposti, mutta harmit ja puutteet jäävät mieleen. Niitä tulee kerrattua ajatuksissa vielä illallakin.

Kaikkea ei tarvitse pitää hyvänä eikä vaikeuksia kaunistella. Silti keskellä keskeneräistäkin elämää voi opetella huomaamaan hyvän.

Ehkä puoliksi tyhjä lasi ei tarvitsekaan lisää täytettä. Ehkä minun pitäisi opetella näkemään, mitä lasissa jo on.

Enna Järnstedt
​​​​​​​Kirjoittaja on oppilaitospappi Kotka-Kymin seurakunnassa.