Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
2.2.2022 07.30
Vuoden 2022 Yhteisvastuukeräyksellä autetaan koronapandemian seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria. Yhteisvastuun avausta vietetään sunnuntaina 6.2.2022 Kotkan kirkon klo 12 messun yhteydessä. Lipaskeräyksiä ja yhteisvastuutapahtumia järjestetään koronatilanteen niin salliessa.
28.1.2022 11.59
29.12.2021 14.39
Kirkkoneuvosto piti syksyn päätteeksi vielä yhden ylimääräisen kokouksen ennen kirkkovaltuuston kokousta keskiviikkona 15.12. Kokouksessa käsiteltiin nuorisotyönohjaajan valintaa ja Kotkan kirkon remontointiin haettavaa rakennusavustusta.
16.12.2021 11.42
Kotkan kirkon peruskorjaussuunnitelman esittelytilaisuus pidettiin keskiviikkona 15.12.
15.12.2021 20.21
Seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontui keskiviikkona 15.12.2021 vuoden viimeiseen kokoukseen. Kokouksessa kirkkovaltuusto hyväksyi vuoden 2022 toimintasuunnitelman ja talousarvion.
15.12.2021 19.22
Kotka-Kymin seurakunta rajaa osallistujamäärää joulun kirkoissa sekä muuttaa osan tilaisuuksista järjestettäväksi ulkona. Lisäksi joulukirkkoihin voi osallistua myös verkon välityksellä.
14.12.2021 07.27
Etelä-Suomen Aluehallintovirasto on antanut Kymenlaakson alueelle yhteislaulutilaisuuksia koskevan rajoituksen. Kyse on aluehallintoviraston päätöksestä rajoittaa sisätiloissa järjestettäviä ns. korkean riskin tilaisuuksia, joihin lukeutuu myös Kauneimmat Joululaulut.
1.12.2021 15.06
Kymin kirkolla etsitään taas joulun tunnelmaa tiistaina 14.12. klo 17.30–19.30. Mistä löytäisin joulun -tapahtumaa on järjestetty jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan.
1.12.2021 08.32
Kirkkoneuvosto kokoontui torstaina 25.11.2021 käsittelemään vuoden 2022 toimintasuunnitelmaa ja talousarviota.
25.11.2021 20.59
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä