Kehdataan kohdata

Kuntosalilla tuijottelin syrjäkarein laitetta, jonka tarkoitus ei ensi- eikä toisellakaan silmäyksellä auennut. Laitteen havainnekuva oli sen verran etäällä, että likinäköisenä tarvitsin aikaa tuijotella ja sisäistää, mitä lihasta laitteella oli tarkoitus harjoittaa. Sen sijaan, että olisin kehdannut mennä kokeilemaan laitetta, koin, että on liian suuri riski tulla häväistyksi kaikkien kolmen, omaa treeniään suorittavien ihmisten läsnä ollessa.

Kehtaamisen toiminta-alue alkaa usein juuri siinä, missä mukavuusalue päättyy. Kehtaamattomuus on sitä, kun ennemmin kävelee väärältä pysäkiltä kotiin, kuin huutaa täydessä bussissa painaneensa vahingossa väärällä pysäkillä pysäytysnappia. Kehtaamattomuus on sitä, kun antaa puhelimen soida loppuun, jotta soittajan voi selvittää numeropalvelusta.

Sitäkin on kehtaamattomuus, ettei uskalla täyttää elämäänsä asioilla, joista aidosti nauttii. Kehtaamattomuus syntyy häpeästä. Häpeä on myrkyllinen tunne. Se asettaa meille reunaehtoja, joiden sisällä on soveliasta toimia ja estää meitä elämästä täysillä, kokeilemasta uusia asioita, nauramasta itsellemme. Joskus se tulee ulkoisena paineena, mutta useimmiten omien korvien välistä, ajatuksista, uskomuksista ja edellisiltä sukupolvilta opituista malleista.

Häpeän lisäksi myös ajan rajallisuus asettaa elämälle puitteet ja siihen ei juurikaan voi vaikuttaa. Siksipä yritän parhaani olla häpeilemättä. En ehkä vieläkään ole mukavuusalueellani, kun puhelin soi, mutta ainakin kehtaan soittaa coverbändissä punkia muiden keski-ikäistymistä pakenevien bändikavereideni kanssa. Toivon, ettei yksikään lapsi oppisi turhaa häpeää. Toivon, että aikuiset olisivat tässäkin asiassa enemmän lasten kaltaisia. Toivon, että jokaisella olisi iästä riippumatta kehtaamista rikastuttaa elämäänsä asioilla, joita on aina halunnut kokeilla.

Tuuli Kotisalo
​​​​​​​Kirjoittaja on kasvatuksen pappi Haminan seurakunnassa.