Uutiset

Uutislistaukseen

Kirkkovaltuusto kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseen

17.3.2022 08.23

Kotka-Kymin seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa keskiviikkona 16.3.2022.

Kokouksessa kirkkovaltuusto päätti lakkauttaa kolme virkaa: kappalaisenviran sekä kaksi hautausasioiden hoitajan virkaa. Kaikkien näiden virkojen viranhaltijat ovat jääneet eläkkeelle eikä henkilöstösuunnitelman mukaisesti virkoja enää täytetä. 

Virka-asioiden lisäksi kirkkovaltuusto käsitteli tulevan syksyn seurakuntavaaleihin liittyviä asioita. Kirkkovaltuusto päätti, että seurakunta jaetaan vaaleissa kolmeen äänestysalueeseen, joiden rajat noudattelevat vanhaa seurakuntajakoa. Kolme äänestysaluetta tarkoittaa käytännössä sitä, että vaalipäivänä voi äänestää Kotkan, Kymin ja Langinkosken kirkoissa. Vaalipäivän äänestyspaikka määräytyy oman asuinalueen mukaan ja äänestyspaikka ilmoitetaan kotiinsaapuvalla vaalikirjeellä. Ennakkoäänestyksessä voi äänestää missä äänestyspaikassa tahansa, ennakkoäänestyspaikoista ilmoitetaan lähempänä vaalipäivää. 

Kirkkovaltuusto päätti myös nimetä vaalilautakunnan syksyn seurakuntavaaleja ajatellen. Vaalilautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Hannu Marttila. Lautakunnassa on 11 jäsentä ja 11 varajäsentä ja sen tehtävä on valmistella ja toimittaa 20.11. käytävät seurakuntavaalit.

Lisäksi kirkkovaltuusto sai tiedokseen ajankohtaiset katsauksen koronatilanteesta ja Ukrainan sodan vaikutuksesta seurakunnan toimintaan sekä toimitettiin ennakkotietoa tilinpäätöksen tilanteesta.

Seuraavan kerran kirkkovaltuusto kokoontuu kesäkuussa. SIlloin se hyväksyy seurakunnan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen.