Uutiset

Uutislistaukseen

Seurakuntavaalien ennakkoäänestyspaikan voi valita vapaasti

Seurakuntavaalien ennakkoäänestysaika on tiistaista lauantaihin 8.-12.11.2022.

Seurakuntavaalien äänestys Kotkan kirkossa vuonna 2018.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 20.11. Seurakuntavaaleissa ennakkoon voi äänestää missä tahansa yli 2500 ennakkoäänestyspaikassa ympäri Suomen. Kotkassa ennakkoäänestyspaikat sijaitsevat Karhulan seurakuntakeskuksessa, kauppakeskus Pasaatissa, automarket Prismassa, Pappilassa ja Langinkosken kirkolla. Myös kouluissa ja kiertävässä äänestysautossa pääsee äänestämään. Kotkan ja muut Suomen äänestyspaikat on nähtävillä vaalien virallisilla nettisivuilla seurakuntavaalit.fi/aanestajalle. Varsinaisena vaalipäivänä 20.11. äänestää voi vain kotiin tulleessa vaalikortissa merkityssä äänestyspaikassa.

 

Vaaleissa saavat äänestää kaikki viimeistään vaalipäivänä 16 vuotta täyttävät evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet. Äänestäessä mukaan tarvitaan henkilöllisyystodistus, kuten kuvallinen ajokortti. Kotiin saapunut ilmoitus äänioikeudesta on myös hyvä ottaa mukaan, mutta se ei ole välttämätöntä. Äänen voi antaa vain oman seurakunnan ehdokkaalle. Seurakuntavaaleilla pyritään tavoittamaan erityisesti 30–55-vuotiaat sekä nuoret.

 

Seurakuntavaalit toimitetaan neljän vuoden välein. Vaaleissa on mahdollisuus vaikuttaa oman seurakunnan kehitykseen ja tulevaisuuteen. Valitut jäsenet päättävät seurakunnan taloudesta, toiminnasta ja investoinneista sekä yhteisten varojen käytöstä. Lisäksi luottamushenkilöt valitsevat päättäjät kirkon ylimpään päättävään elimeen, joka vastaa kirkon oppiin liittyvistä kysymyksistä ja koko kirkon taloudesta.

 

Ennakkoäänestyspaikat Kotkassa:

 

Kauppakeskus Pasaati (Keskuskatu 10)

  • ke 9.11. – to 10.11. klo 09.00 – 18.00
  • pe 11.11. klo. 09.00 – 16.30

 

Prisma, Kotka (Hakamäentie 1)

  • to 10.11.- pe 11.11. klo 09.00 – 18.00

 

Langinkosken kirkko  (Langinkoskentie 1)

  • ke 9.11. klo. 10.30 – 19.00

 

Pappila (Entinen maakuntatalo, Karhulantie 36 B)

  • ke 9.11. klo 09.00 – 11.30 ja klo 15.00-18.00

 

Huruksela, Soihtula (Hurukselantie 1953)

  • ti 8.11. klo 09.00 – 10.00

 

Tavastila, koulun parkkipaikka (Tavastilantie 227)

  • ti 8.11. klo 10.30 – 11.30

 

Tiutinen, Työväentalo (Seuratie 4)

  • ti 8.11. klo 12.00 – 13.00

 

Karhuvuori, koulun/kirjaston parkkipaikka  (Tarinatie 1)

  • ti 8.11. klo 13.30 – 15.30

 

Ekami Kotekon kampus  (Kymenlaaksonkatu 29)

  • ke 9.11. klo 12.00 – 15.00

 

Ekami Malmingin kampus (Malminginkatu 6-8)

  • ti 8.11. klo 09.00 – 12.00

 

XAMK Kotkan kampus (Pääskysentie 1)

  • ke 9.11. klo 10.00 – 12.00

 

Ekami Katariinan kampus (Lehmustie 4)

  • to 10.11. klo 09.00 – 12.00

 

Karhulan kirkkoherranvirasto (Karhulantie 33)

  • ti 8.11. – la 12.11. klo 09.00 – 18.00

 

 

 

2022-10-11 11:09:43.0