Exit- yhtye konsertoi Kotkassa
35-vuotista taivaltaan syksyllä 2022 juhlinut Exit-yhtye tavoitti konserttisalikiertueellaan lähes 3000 ihmistä ympäri Suomen. Yhtye on taas tien päällä huhtikuussa 2023.

EXIT on yksi tunnetuimmista suomalaisen gospelmusiikin yhtyeistä. Yhtye tunnetaan tarttuvista melodioistaan ja maanläheisistä teksteistään, jotka pyrkivät tuomaan ikivanhan evankeliumin tämän ajan kielelle. Yhtyeen musiikki soi yli kirkkokuntarajojen ja bändin yleisö muodostuu hyvin eri-ikäisisistä kuulijoista.
Exitin perusti vuonna 1987 joukko gospelmusiikin parissa jo pitempään toimineita muusikoita. Aloittaessaan Exit oli ensimmäisiä yhtyeitä Suomessa, jotka yhdistivät rockmusiikin ja kristillisen sanoman. Monet Exitin kappaleet ovatkin olleet suurimpia hittejä rippikouluissa, ja suosituimmat niistä ovat päätyneet useisiin nuottikirjoihin.
Pekka Simojoen luotsaama Exit on julkaissut musiikkia 1980-luvulta saakka. Yhtyeen monet kappaleet ovat saavuttaneet klassikkostatuksen genressään ja jättäneet jäljen suomalaisten sydämiin.
Exit-yhtyeen jäsenet ovat Pekka Simojoki (laulu), Matti Puttonen (laulu ja koskettimet), Timo Luoto (rummut), Jari Levy (laulu ja koskettimet),
Make Perttilä (laulu ja kitara), Jarkko Jouppi (kitara) ja Timo Jouppi (basso).
Yhtye esiintyy Kotkassa Kotkan konserttitalolla sunnuntaina 23.4. klo 17. Konsertin järjestää Kotkan ekumeeninen neuvottelukunta. Konserttiin on vapaa pääsy. Ohjelma maksaa 10€.
14.4.2023 07.51