Uutiset

Uutislistaukseen

Kotka-Kymin seurakunnan kesän toimintoja siirretään syksyyn

Kotka-Kymin seurakunnassa siirretään kesän toimintaa syksyyn ja perutaan osa kesän toiminnoista koronaviruspandemian vuoksi. Suurin muutos koskee kesän rippikoululeirejä. Ne siirtyvät pidettäväksi syys- ja joululomalla.

Yksi vuotias Armi seurakunnan perhekerhossa leikkimässä.

Rippikoululeirit siirtyvät syyskaudelle

Kotka-Kymin seurakunnan tulevan kesän rippikoululeirit on päätetty siirtää järjestettäväksi syys- ja joululomien aikaan. Päätöksen asiasta teki Kotka-Kymin seurakunnan johtoryhmä. Päätös koskee kesän kaikkia leirijaksoja, ja syy siirtoon on koronavirustilanne. Ratkaisu rippikoulujen ja konfirmaation siirtämiselle tehtiin ennen kaikkea turvallisuussyistä. Rippikoululaisille ja heidän huoltajilleen on lähetetty asiasta viesti.

Siirrosta huolimatta jokainen nuori pääsee Kotkassa halutessaan rippileirille. Rippikoululaisilla on mahdollisuus osallistua rippikouluun leireillä loma-aikoina tai iltarippikouluna syys-marraskuussa.

Rippikoulujen ilmoittautuminen tullaan avaamaan uudelleen toukokuun puolessa välissä. Ilmoittautuminen avataan uudelleen, jotta kaikilla olisi tasapuolinen mahdollisuus ilmoittautua toivomalleen rippikoulujaksolle tässä uudessa tilanteessa.

Rippikoululaisille ja heidän huoltajilleen lähetetään tarkemmat tiedot uusista rippikouluryhmistä ja niihin ilmoittautumisista 30.4.2020.

Rippikoulujen siirtämiseen liittyvät suunnitelmat toteutetaan Kotka-Kymin seurakunnassa koronaepidemiaan liittyvien ohjeistusten mukaan, ja suunnitelmia muutetaan tai tarkennetaan tarvittaessa.

Kesän kerhot ja leirit perutaan

Lasten ja perheiden kesäkerhoja ja puistoperhekerhoja ei järjestetä kesäkuussa. Kesäkuussa emme järjestä muutakaan toimintaa, jossa ihmiset kokoontuisivat fyysisesti samaan paikkaan. Myös perinteiset juhannusjuhlat jäävät tänä kesänä järjestämättä.

Kesän varhaisnuorten leirit perutaan. Kehitysvammaisten rippikoulun ja kesäleirin ajankohtaa selvitetään vielä.

Jumalanpalvelukset verkossa 13.5. saakka

Jumalanpalvelukset lähetetään verkon välityksellä tällä hetkellä ainakin 13.5. asti. Seuraamme yleisiä ohjeistuksia kokoontumisrajoituksista, ja teemme niiden mukaan päätökset jumalanpalvelusten avaamisesta myös kirkoissa osallistuttaviksi.

Päätökset loppukesästä tehdään myöhemmin

Heinä- ja elokuussa tapahtuvasta toiminnasta tehdään päätökset lähempänä ajankohtaa

ja niistä tiedotetaan myöhemmin.

 

Ajantasalla olevat tiedot seurakunnan toiminnasta saa osoitteesta www.kotka-kyminseurakunta.fi.

 

 


 

2020-04-22 16:10:00.0