Saako virpoa?

Ovikello soi. Oven takana seisoi ryhmä lapsia, pikku noitia ja pupuja hempeästi koristellut pajunoksat käsissään. Ryhmän pienimmäinen katsoi huivin alta tummat silmät vakavina. Vilvon, valvon, kuului loru ja pieni käsi heilutti pajunoksaa.

Hellyn edelleen pienten ja suurempien virpojien edessä, aivan sama ovatko he oven takana tai tulevatko kadulla vastaan. Virpojat tuovat mukanaan iloa ja toivoa, elämän voittoa. Sitä kaikkea me tarvitsemme ikävien uutisten ja elämän nurjan puolen kohdatessa.

Palmusunnuntain virpomaperinteen pajunoksat symboloivat palmun oksia, joilla ihmiset tervehtivät Jeesusta, kun hän ratsasti Jerusalemiin aasilla. Tänä keväänä palmusunnuntain virpomaperinteen juuret Jeesuksen elämän kärsimysviikolta ovat saaneet minut syvemmin ymmärtämään, miten tärkeää on antaa lasten tuoda iloa ja toivoa perinteen välityksellä.

Kärsimys ei ole hävinnyt minnekään tästä maailmasta, siksi tarvitaan toivoa, iloa ja naurua. Toivoa, joka johtaa kärsimyksen lieventämiseen, iloa elämän keveydeksi. Kun virpoja tulee ovellesi tai näet kadulla, tervehdi iloisesti ja toivota heille siunausta. Jos et ääneen kehtaa, niin mielessäsi ainakin.

Virvon varvon vitsasella
kosken pajun oksasella,
Jumala sinua siunatkoon!

Anita Venäläinen
Kirjoittaja on Haminan seurakunnan kappalainen.