Uutiset

Uutislistaukseen

Virsikirjan sivu auki jossa Hoosianna-virren sanat.

Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosiannaa 

11.11.2020 10.43

Uusi kirkkovuosi alkaa 29.11. ensimmäisestä adventtisunnuntaista. Ensimmäinen adventtisunnuntai on yksi vuoden suosituimmista kirkkopyhistä. Silloin kirkoissa lauletaan tuttu Hoosianna-hymni, virsi numero yksi. 

Evankeliumi kertoo, miten Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasilla. Kansa tervehti Jeesusta kuin kuningasta, odotettua pelastajaa ja auttajaa. 

– Tätä muistamme adventin messussa, kun laulamme ”Hoosiannaa”. Ensimmäinen adventti on ollut kauan yksi suosituimmista kirkkopyhistä ja yksi syy siihen on juuri Hoosianna. Se on ihana ja samalla kiehtova ilmiö, että jokin virsi houkuttaa niin ihmisiä kirkkoon, Kotka-Kymin seurakunnan vs. kirkkoherra Hannu Marttila toteaa. 

Sana adventti tulee latinankielisestä sanonnasta adventus Domini, Herran tuleminen. Adventtiaika valmistaa ja johdattaa joulun suureen juhlaan ja symboloi myös Jeesuksen syntymää edeltänyttä pitkää odotuksen aikaa. 

– Seuraamme profeettojen lupauksia pelastajasta ja auttajasta, jonka Jumala lähettää. Ja sitten jouluna lupaukset täyttyvät. Jeesus syntyy. Adventinaika on myös paastonaikaa, valmistautumisen aikaa, Marttila kertoo. 

Kotka-Kymin seurakunnassa ensimmäisen adventin messut järjestetään Kotkan, Kymin ja Langinkosken kirkoissa klo 10. Ruotsinkielinen jumalanpalvelus pidetään Langinkosken kirkossa klo 13.